Kuva on Kahvakuulamiehen kotiluolassa tapahtuneesta ruokailuhetkestä. Asiantuntijan lautaselle on eksynyt 600 g makkaraa. Voiko tällaisen määrän syöminen vaikuttaa terveyteen negatiivisesti?
Punaisen lihan syönti epäterveellistä?
Punaisen lihan runsas käyttö ja lihavalmisteiden kuten makkaroiden syöminen on yhdistetty syöpäriskin lisääntymiseen. Tästä johtuen mm. World Cancer Reseach Fund ja American Cancer Society suosittelevat, että punaista lihaa tulisi syödä alle 500 g viikossa ja lihavalmisteiden osuus tästä tulisi olla erittäin vähäinen. Lisäksi uudet tutkimustulokset kertovat, että ihmiset joiden ruokavaliossa on eläinperäistä proteiinia runsaasti ovat alttiimpia sairastumaan tyypin 2 diabetekseen ja heillä on myös lisääntynyt riski mm. sydän- ja verisuonitaudeista johtuviin kuolemiin.
Nuotiomakkaraa yöttömänä yönä tai hiihtovaelluksella – näistä tavoista en luovu!
Eihän sille mitään voi - makkaroiden syönti on usein toistuessaan terveydelle haitallista. Tästä huolimatta tulen makkaraa nuotion lämmössä jatkossakin nauttimaan. Myöskään kuvan yksittäinen ruokailuhetki makkaroiden parissa ei todennäköisesti terveyttäni merkittävästi heikennä. Joskaan en sitä kenellekään suosittele. Lisäksi täytyy myöntää, että kuvan tilanne on lavastettu. Eli tuossa lautasella on sellainen määrä makkaraa, mitä olen ehkä tänä vuonna yhteensä suuhuni pistänyt.
Hiihtovaelluskelejä odotellen,
Mikko Rinta
Elinvoimaisuuden ja energisyyden sanansaattaja

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti